20061030

Lunta

Meille tuli ensimmäinen lumi jo viikonloppuna, peitti juuri ja juuri maan mutta silti, lumi on lunta.
Kylmäviima, myrskyt ja syksyn koleus, millä sitä saisimme parannettua.
Herkuttelemalla? Tietysti joten pitää laittaa tällä viikolla joulunpurkit ja muut lahjaksi annettavat vinkit tuonne HerkkuPajan sivulle. Lupaan sen ensiviikoksi.

Mikä sen miellyttävämpää kun itse tehty sinappi tai marinoidut vihannekset, antaa lahjana.

Yhtenä vuonna tein sahrami päärynöitä joita annoin pois kauniissa lasipurkeissa.
Hämmästystäni kun näin ne päärynät olevan koskemattomia vielä pääsiäisenä.
Kuulemma oli niin kauniin näköinen purkki että eivät raaskineet syödä.
Silti syötäviksi ne kaikki herkut on, kohottaa kummasti mieltä kun sekä silmä että suu saa ruokaa.

Moni ajattelee nyt että johan se aloittaa ajoissa, no en aloita.
Vaan näin ne löytyy sieltä sitten kun jollain on tarve tai halua touhuta.

Itse aidon kyllä tehdä oman piparkakkutaikinan, josta teemme lasten kanssa enkeleitä, sydämiä ja vaikka hepoja. Loput taikinasta lykkään läpinäkyvään paperiin ja annan lahjaksi pois.

Muistakaa se Isänpäivä, joka lähestyy aimo askelin.

Mistä isä niin nauttii kun kunnon ateriasta tai vaikka aamiainen sänkyyn.

Hyvää jatkuvaa viikkoa

Iinuska